Uusimmassa Musiikki-lehdessä (2/2008) julkaistut Veijo Murtomäen arvio Tomi Mäkelän Sibelius-kirjoista sekä Mäkelän vastine ovat herättäneet kiitettävästi keskustelua kollegoiden keskuudessa ja mielenkiintoa Musiikki-lehteä kohtaan. Aiemmin debatteja käytiin lehden sivuilla kiivaasti, esimerkiksi Hannu Apajalahti ja Alfonso Padilla taittoivat vuonna 1997 peistä dialektisesta metodista, ja ovatpa Murtomäki ja Mäkelä ottaneet 1. erän Sibelius-kirjoittelusta vuonna 1991.
Ehkä nykyisen blogien ja facebookin aikakaudella olisi mielenkiintoista kokeilla, saisiko nuorempaa polvea innostumaan keskustelusta näillä elektronisilla foorumeilla? Tietenkin keskustelu voisi olla rytmiltään vilkkaampaa kuin neljästi vuodesti ilmestyvän lehden sivuilla, mutta myös anonyymiteetin mahdollisuus sekä kynnyksen madaltuminen muulla tavoin saattaisi luoda villejä heittoja ja provosointeja, jotka eivät järkevään akateemiseen keskusteluun kuulu (seuraapa miltei minkä tahansa päivälehden uutisista viriävää keskustelua, niin viimeisteen 10. kommentti on rasisten, seksistinen tai nihilisten ja niitä kaikkia). Kunhan keskusteluissa olisi jonkinlainen moderointi (toimittaja, kevyt asiantuntijaseula), voisivat tulokset keskusteluista olla ihan mukavat. Itse ainakin olen seurannut pohjoismaisen musiikkiterapialehden asiantuntevaa foorumia metodeista, kehityspsykologiasta ja musiikin vaikutuksista.
T: Tuomas Eerola
Lähteet
- Murtomäki, V. (2008). Sibelius Tomi Mäkelän pesuvedessä: sekasotkua ja outoja väitteitä perustellun säveltäjäkuvan asemasta. Musiikki 2/2008, s. 103–147.
- Murtomäki, Veijo – Mäkelä, Tomi (1991). Keskustelua sinfonisesta ykseydestä ja muotoajattelun kehityksestä Sibeliuksen sinfonioissa. Musiikki 1-2/1999.
Bloggaus ja sähköisen kommentoinnin mahdollisuudet ovat ilman muuta nykypäivää. Me musiikkitieteilijät voisimme aktivoitua ottamaan reippaammin kantaa, ja seuran puheenjohtajan kanssa olen samaa mieltä siitä, ettei kynnystä kommentointiin näiden verkkosivujen parissa tule nostaa liian korkealle.
Murtomäki-Mäkelä ja Apajalahti-Padilla -tyyppiset tiettyyn teemaan ja sen eri näkökulmiin liittyvät debatit ovat merkki siitä, että musiikkitiede on elävää. Hieman etäämmältä kirjoittelua seuraavat varmasti ajattelevat, että meidän tieteenalallemme on ansioksi – tutkimuksen lisäksi – uskallus kyseenalaistaa ja toisaalta kyky puolustaa valitsemiaan ratkaisuja. Näistä rohkeista teoista me itse kukin saamme ikäänkuin lisäarvoa omalle tieteelliselle työllemme.