Laulajan resitatiivin työstämisen kokemusta avaavassa tutkimuksessaan
Järviö kuvaa laulajan musiikin tekijänä ja tutkijana, joka monipuolisen
koulutuksensa, tietämisensä, taitamisensa ja kokemuksensa pohjalta ottaa
kantaa musiikkia ja sen esittämistä koskeviin kysymyksin.
Järviö kuvaa väitöskirjassaan laulajan tavallisesti näkymättömiin
jäävää työskentelyprosessia laulamisen sisäisenä liikkeenä ja elävän
puhumisen uurtamisena laulavaan kehoon. Kirjoittaja lähestyy laulamisen
kokemusta autoetnografisen, tutkijan omaan laulajan ja pedagogin
kokemukseen perustuvan tutkimisen ja kirjoittamisen kautta. Kokemuksen
kuvaamisessa keskeiseksi muodostuu Monteverdin ajan Italiassa käytössä
ollut sprezzaturan käsite: tietoon, taitoon ja kokemukseen perustuva
hienovaraisuus, kultivoitu kyky toimia huolettoman mestarillisesti. Tutkimus
kiinnittyy väljästi Michel Henryn kokemuksen yksittäisyyttä painottavaan
filosofiaan sekä Adriana Cavareron ihmisäänen ainutlaatuisuutta
korostavaan ajatteluun.
Tutkimus jakautuu kahteen pääosaan, joista ensimmäisessä Järviö
tarkastelee Monteverdin resitatiiveja jaettavissa olevan musiikillisen
todellisuuden (musiikinhistoria ja -teoria, musiikin esittämiskäytäntö,
puhuminen) suunnasta. Toisena lähtökohtana on laulamisen yksittäinen,
kehollistunut kuuntelemisen, puhumisen ja laulamisen kokemus.