Suomen musiikkitieteellisen seuran ja Suomen Etnomusikologisen Seuran palkintotyöryhmä on valinnut musiikintutkimuksen vuoden 2017 parhaaksi pro gradu -työksi Simo Revon tutkielman Tuotesijoittelu 2010-luvun alun suomalaisessa populaarimusiikissa (Turun yliopisto). Palkinto luovutettiin Revolle Suomen musiikintutkijoiden valtakunnallisessa symposiumissa Helsingissä 9.3.2018.
Perusteluissaan palkintotyöryhmä toteaa Revon tutkielmasta, että se ”on aiheeltaan erinomaisen kiinnostava, yhteiskunnallisesti relevantti ja tuore avaus musiikintutkimuksen kentällä. Musiikin sanojen ja musiikkivideoiden parissa esiintyvän tuotesijoittelun analyysi liikkuu ajassaan ja tarttuu kiinni suomalaisten artistien ja tuotantoportaiden populaarimusiikkituotteissa vallitseviin ansaintaloogisiin käytäntöihin ja niiden viimeaikaisiin muutoksiin. Tutkielma tuo esiin kuinka välttämätöntä on tiedostaa ja kehittää kriittisiä medialukutaitoja. Tutkielma on kaikin puolin tasapainoinen ja laadukas: aiempi tutkimus ja menetelmät hallitaan vaivatta, oman tutkimuksen arviointi on kypsää ja inspiroivaa. Kielen ja raportointitavan osalta tutkielma on moitteeton.”
Pro gradu -palkinnon palkintotyöryhmään kuuluivat tänä vuonna FT Markus Mantere, FT Kaj Ahlsved ja FT Juha Ojala.
Palkittu työ on luettavissa osoitteessa http://www.doria.fi/handle/10024/136196