Teksti: Kaarina Kilpiö
Suomen Taide- ja kulttuuriviraston alla tätä nykyä toimiva Kansallinen audiovisuaalinen instituutti KAVI on entiseen tapaan yleisön suuntaan ilahduttavan aktiivinen. Instituutti toimii vuoden 2026 alusta lähtien Taiteen edistämiskeskuksen kanssa yhteisissä tiloissa Kaikukatu 2:ssa Helsigissä, komeassa rakennuksessa, joka pystytettiin Elannon pääkonttoriksi.
Muistiorganisaationa KAVI on kehittänyt useita yleisöyhteistyön muotoja, joihin kuuluvat audiovisuaalisten teemanäytösten ohella erilaiset muistelu- ja keskustelutilaisuudet sekä ammattikentän osallistaminen historiakuvan rakentamiseen. Keväisenä maanantai-iltapäivänä 23.3. oli kyse kaikista kolmesta, kun kaksi musiikkiviihteessä vuosikymmenien uran tehnyttä toimijaa asettui muistelemaan ja puimaan Mainos-TV:n musiikkiohjelmien historiaa ja sen tuottamia jälkiä. Keskustelun myötä paljastui myös, että yleisö koostui suurelta osin tv- ja musiikkialojen toimijoista, joilla oli yllin kyllin omia muistoja ja kysymyksiä jaettaviksi.
Taide- ja kulttuurivirasto Taikun uusien toimitilojen kotipesä Kaikukatu 2 kuvattuna 1920-luvulla. Lähde: Työväenmuseo Werstas, finna.fi
Tilaisuus oli otsikoitu ytimekkäästi ”Maikkarin musiikkiaarteita”. Keskustelemassa olivat muusikko ja sovittaja Ari Oinonen, joka toimi MTV:n pitkäaikaisena musiikkipäällikkönä Rauno Lehtisen jälkeen sekä musiikkineuvos Seppo Hovi. Johtoteemana oli MTV:n musiikkiohjelmien tekeminen, niiden rooli iskelmä- ja pop-kentässä ja tallenteiden myöhempi kohtalo. Musiikkiohjelmien moninaiset ilmiasut ovat olleet niin MTV:lle kuin Yleisradion kanaville varsin tärkeää, katsojien suosimaa sisältöä. Niiden muodolla, lähestymistavalla ja lähetystiheydellä on tehty suomalaisessa televisiossa melko ennakkoluulottomia kokeiluja. Tämä tarkoitti myös sitä, että käytännössä useat ohjelmasarjat olivat vain parin vuoden, joskus jopa parin kuukauden mittaisia. Toimivuutta ja optimaalista sijoittamista ohjelmakarttaan testattiin ja uudistettiin uusilla vetäjillä, saundeilla ja kohdentamisella ikäryhmittäin tai yleisösegmenteittäin. (Musiikkiohjelmista lisää ks. Äijälä 2020 ja Mäkelä 2025.)
Puheet pulppusivat keskustelijoiden muistojen ja esillä olevien tallenteiden runsaudesta. Yleensä nämä ainutlaatuiset esitykset lähetettiin vain kerran – parhaassa tapauksessa vielä kertaalleen uusintana – ja sen jälkeen ne päätyivät arkistoon kuvan kanssa tai ilman. Musiikki on toteutettu nk. etuäänityksinä eli televisiokuvauksia varten tehtyinä studiotallennuksina, joita sitten käytettiin kuvauksissa. Syynä tähän oli muun muassa ”mikrofoniviidakon” eliminoiminen musiikkiohjelman ulkoasusta. Itse kuvaukset toteutettiin usein kokonaan huulisynkassa, jossa artistit harjaantuivat yleensä varsin taidokkaiksi; toisinaan käytettiin ns. singback-kuvausta, jossa studiossa tallennetut instrumentaalitaustat ajettiin nauhalta ja vain laulu tehtiin kuvaustilanteessa.
Tilaisuuden keskustelijat Ari Oinonen (vas.) ja Seppo Hovi (oik.) Katri Helenan ja Tapani Kansan Lauantai-ilta MTV:ssä -ohjelmassa vuonna 1973 lähetetyn duettotallenteen äärellä. Kuva: Kaarina Kilpiö.
Oinonen muisteli etuäänitysten monia puolia, jotka tekivät tuloksista sekä ainutlaatuisia että musiikkikulttuurisesti merkittäviä. Yksi tärkeimmistä piirteistä juontui musisointitilanteen verrattain rennosta luonteesta. Äänilevytuotannossa studiotyöskentelyn lopputulosten jokainen yksityiskohta olisi kaikkien syynättävissä parhaimmassa (ja pahimmassa) tapauksessa vuosikymmeniä eteenpäin. MTV:n etuäänityksissä muusikot tiesivät, että tuotos ajettaisiin todennäköisimmin ulos valtakunnallisessa televisiolähetyksessä vain yhden tai korkeintaan kaksi kertaa. Se lievensi Oinosen mukaan monien jännitystä ja painetta suurimman mahdollisen kuulijakunnan miellyttämiseksi. Hän muotoili laulajien suhtautumista svengaavien etuäänitysten tekemiseen seuraavasti: ”tätähän monet suomalaiset laulajat olisivat halunneet tehdä, mutta suomalaiset eivät oikein innostuneet”.
Se, mitä suomalainen yleisö hiukan karttoi, oli nimenomaan levytettyjä karheampi ja jazzillisempi ote musiikintekemiseen. Myös tallennetut kappaleet olivat usein levytuotantoon ”kelpaamattomia” poimintoja, jotka eivät välttämättä istuneet iskelmäjulkisuuden rajaamaan artisti-imagoon tai joista ei odotettu levymyyntiin liikevaihtoa. Muusikoille tämä näyttäytyi vapauttavana – esimerkiksi Helena Siltala kommentoi haastattelussa Oinoselle vanhoilla päivillään Ranskalaiset korot -etuäänityksen kiireetöntä, svengaavaa tallennetta: ”tämän version pitäisi olla se levyllä oleva”.
Toinen mielenkiintoinen musiikkikulttuurinen seuraus koitui lisävoimien palkkaamisesta MTV:n isompiin produktioihin. Kun tarvittiin esimerkiksi massiivisempaa jousisointia, mukaan tuli soittajia RSO:sta ja HKO:sta. Noissa sessioissa orkesteri- ja viihdemuusikot tutustuivat toistensa työtapoihin, persooniin ja yhteistyökiinnostukseen. Oinonen muistaa sessiot myös aidosti hyödyllisenä verkostoitumistapana.
MTV:n äänittäjä Per ”Pärre” Wallenius oli taustaltaan muusikko ja soittanut muun muassa Ronnie Kranckin yhtyeessä. Hänen lähestymistapansa etuäänitysten tekemiseen oli poikkeuksetta musiikkilähtöinen: soiva kokonaisuus ratkaisi, kuinka tallenteen kanssa kulloinkin edettiin. Tämän ominaisuuden monet muusikot näkivät työskentelyä helpottavana ja arvostivat siksi yhteistyömahdollisuuksia Walleniuksen kanssa.
Oinonen on tehnyt yhdessä KAVIn tallennuspuolen kanssa hartiavoimin töitä tallenteiden saattamisessa digitaaliseen muotoon ja saataville. Ponnistuksista uutisoi joulukuussa 2025 Helsingin Sanomat. Tällä hetkellä digitoituina on Oinosen mukaan noin 3000 etuäänitystallennetta, ja magneettinauhoilla on edelleen jäljellä työstettävää digitoimatonta materiaalia. Aineisto on pitkälti Lauantai-ilta MTV:ssä -ohjelman peruja, mutta nauhoja on myös muista ohjelmista, kuten Laula kanssamme -sarjasta. Tutkittavaa ja julkaistavaa näissä tallenteissa riittää paljon, ja ne antavat uutta kiinnostavaa tietoa television roolista suomalaisen musiikkiarjen kokonaisuudessa.
Lähteet:
Mäkelä, Janne (2025) Konserttitalo ja hittitehdas: kokeilun kulttuuri television musiikkiohjelmissa. Teoksessa Anu Koivunen, Maiju Kannisto, Heidi Keinonen & Janne Mäkelä (toim.) Kulttuurin vuosisata. Luova ohjelmatyö Yleisradiossa 1926–2025. SKS, 217–247.
Äijälä, Tauno (2020) MTS:n panos suomalaiseen musiikkitarjontaan. Teoksessa Juha Särkelä (toim.) Muistoja pöllölaaksosta. Reuna Oy, 314–318.
Tilaisuudessa kuullut tallenteet:
- Katri Helena ja Tapani Kansa: duetto (Lauantai-ilta MTV:ssa, 1973)
- Brita Koivunen: Mama’s Pearls (myöh. käännöksenä Suklaasydän)
- Reijo Taipale: Kahden tango
- Eugen Malmstén: Kohtalokas samba
- Kuuva–Raittinen: Pankkilaulu (Lauantai-ilta MTV:ssa, 1969)
- Iiris Kangasniemi: Yöperhonen (1970)
- Erik Lindström Big Band: American Patrol
- Laila Halme: Interlude (Night in Tunisia)
- Helena Siltala: Ranskalaiset korot
- Marion: I Am Woman
- Rauno Lehtinen: Keltaiset ruusut (tanskaksi)
Useat näistä on julkaistu Arkistojen aarteet -sarjan albumeilla suoratoistopalveluissa.
Vinkkejä:
Seuraava sarjan tilaisuus järjestetään Bio Valentinissa huhtikuun 20. päivä klo 16, jolloin kulttuurihistorioitsija, FT, dos. Janne Mäkelä keskustelee Outi Poppin kanssa. Fokus on tuolloin Poppin pitkässä ja vaiheikkaassa urassa radion ja television monenlaisten kulttuuriohjelmien ja draaman tekijänä.
Bio Valentinissa (Kaikukatu 2C, 6. krs) järjestetään myös Suomi kankaalla -näytöksiä joka toinen maanantai klo 14. Näytöksiin on vapaa pääsy. Loppukevään tarjonnassa on monipuolista elokuva- ja tv-historiaa.
- 30.3. Elokuvia nuorisosta
- 13.4. Herra Elanto (1930)
- 27.4. Vappunäytös
- 11.5. Pepe Teirikari in memoriam: mainoselokuvia